Faktat liikkumisesta – mistä liikkeelle? – Osa 1

Avataanpa yhden kirjoituksen verran hieman nykytilaani liikunnan ja yleisen fyysisen kunnon osalta. Tämän avulla on varmasti helpompi hahmottaa minkälaisista valmiuksista ja lähtökohdista projektiin starttaillaan. Tässä kirjoituksessa ei sukelleta terveydentilan puolelle, josta tulikin juuri aiemmin kirjoiteltua enemmänkin.

Tämän kirjoituksen pohjana enemmän luvut ja faktat, joiden kautta saa hyvän ymmärryksen nykytilasta. Ja tämän tilanteen huomiointi muutenkin tärkeää, että ei innostu liikaa. Vaan malttaa rauhassa rakentaa pohjaa ja välttyä loukkaantumisilta jne.

Nyt joulukuun alkuun on tarkoitus muutenkin testauttaa itseäni vähän enemmän, mistä saa lisää faktaa auttamaan tulevien treenien suunnitteluun. Ja toki myös kiva sitten myöhemmin katsoa kehittymistä myös näihin verraten. Mutta näistä sitten myöhemmin lisää.

Faktaa kehosta

Joskus tuli ostettua suht perus Omronin kehonkoostumusmittari. Sitä onkin tullut säännöllisen epäsäännöllisesti käytettyä vuosien aikana. Jossain vaiheessa aloin kirjailemaan yksittäisiä tuloksia paperinnurkkaan ja niitä oli sopiva penkoa tätä kirjoitusta varten. Muistiinpanoja katsellessa pääsee aika hyvin käsiksi tähän murheelliseen trendiin, johon on nyt tarkoitus saada selkeä suunnanmuutos.

Pituutta tosiaan se vajaat 170 cm. Painon ja rasvaprosentin osalta ollaan koko ajan liikuttu vähemmän suopeita numeroita kohti – joka vuosi hitaasti, mutta tasaisen varmasti. Paino ylittänyt parina viime vuotena korkeimmillaan jo 80 kg. Ihan yleisenä havaintona viimeisen viiden vuoden osalta on n. 10 kg ero korkeimman ja matalimman painon välillä. Ja se ero ei johdu tiukasta punttitreenistä vaan aika pitkälti löytyy tuosta vyön yläpuolelta.

Rasvaprosentinkin osalta ollaan hyvin päälle 23% tason. Edellisenä parina vuotena ei alimmillaankaan olla enää päästy alle 20%. Matalimmillaan oltiin muutama vuosi sitten alle 17%, mutta muistan silloin tehneeni jonkun aika tiukan jojokuurin, jonka vaikutuksista ei pitkään päästy nauttimaan.

Sisäelinten rasvatkin menevät jo kaksinumeroisissa luvuissa. Eli kyllä tässä myös näiden pohjalta vielä tekemistä löytyy.

Yleinen liikunnallinen tausta ja viime vuodet

Nuoruudessa tuli vielä urheiltua suhteellisen tavoitteellisesti ja tosissaan lähinnä kestävyyslajien parissa. Tämä tavoitteellisuus oli kariutunut pois jo hyvissä ajoin ennen varusmiespalvelusvuosia. Ja lajikin siinä vaihtunut sitten touhuiluun salibandyn parissa. Tässäkin yritystä rakentaa menestyspolkua, mutta siitä sekin laantui monen vuoden pituiseksi kivaksi harrastukseksi. Näiden lisäksi olen kokeillut useita eri lajeja ja yleinen liikunnallinen kyvykkyys on mielestäni kohtalaisen hyvä. Ja tämä vahva liikunnallinen tausta on pitänyt yleisen urheilullisen hengen aina näihin päiviin saakka.

Jo vuosien ajan voin muuten kuvata yleistä liikunnallisuutta niin, että varsinaista arkiliikkumista on todella vähän. Tämän varmistaa istumatyö sekä liikkuminen lähtökohtaisesti aina autolla. Viimeisten vuosien ajan olen mielenkiinnosta kerännyt Sports Trackerin avulla erilliset harjoitukseni ylös.

Nämä luvut eivät sisällä hyötyliikuntaa, venyttelyjä tai vastaavia kehonhuoltoja eikä esimerkiksi satunnaisia frisbeegolfin tyyppisiä hupiliikkumisia. Vuosi vuodelta yritys lisätä liikuntaa on onnistunut ihan hyvin, tosin päätyen vuonna 2022 kevyeen notkahdukseen alaspäin. Ja faktahan on tietysti se, että kesäinen golf on muodostanut liikunnasta merkittävän osan. Ja tätä tukenut sitten kevyt kävely rinnalla. Mutta tällaisesta taustasta siirryttiin vuoteen 2023.

Kuluva vuosi 2023 ja kohti matkan alkua

Kulunut vuosi on lähtenyt liikkeelle samoilla kuvioilla kuin aiemminkin ja liikkumisen into on erittäin kausiluonteista. Tänä vuonna erityisesti alkuvuosi meni taas lähes sohvalla maaten. Kesäkuussa oli pieni liikuntapiikki pidemmän pyöräretken ansiosta, mutta muuten kesä liikuttiinkin hyvin pitkälle golfin parissa.

Syyskuussa sitten Nepalin vaellusreissu kasvatti liikunnan määrää huomattavasti. Ja siitä lähtien starttasikin tämä projekti, jota nyt sitten on jatkunut loka- ja marraskuun. Tässä loppuvuonna kävely on alkanut sisältämään myös kevyttä junttaamista mäkiä ylös. Liikunta on saatu tavoitteiden mukaan osaksi arkea, mutta kevyesti.

Ensi vuoden karkeaa treenisuunnitelmaa on tässä jo alettu rakentelemaan. Rakenne aiempiin vuosiin tulee varmasti muuttumaan ja golf jää selkeästi pienempään rooliin. Samoin määriä on tarkoitus alkaa näistä nostamaan maltillisesti ylöspäin. Ja tässä vielä loppuvuoden aikana katselen löytyykö jotain sparrausapua treenien ohjelmointiin. Tämä auttaisi tekemisen alkamisen laadukkaana ja maltillisena.

Näistä määristä kohti ensimmäistä varsinaista treenivuotta 2024.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *